PlusTerveys Hammaslääkärit Oy:n
lääketieteellinen johtaja Kaj Karlsson

Vaikka suun terveyden ajatellaan koskevan yleensä vain suuta ja hampaita, esimerkiksi oireettomasti kehittyvällä hampaiden kiinnityskudossairaudella eli parodontiitilla on tutkittuja vaikutuksia yleisterveyteen ja moniin kroonisiin sairauksiin. ”Me PlusTerveydessä olemme ottaneet käyttöön Helsingin yliopistossa kehitetyn suun tulehdustilatestin. PerioSafe-testi antaa sylkinäytteestä tärkeää tietoa ikenien terveydestä alle 10 minuutissa”, kertoo PlusTerveys Hammaslääkärit Oy:n lääketieteellinen johtaja Kaj Karlsson.

”Hammaslääkäri- tai suuhygienistikäynnillä tehtävä PerioSafe-sylkitesti kertoo nopeasti, onko suussa näkymätön ja oireeton tulehdus. Kun tietää suun tilanteen, voi henkilökohtaisella hoito-ohjelmalla ennaltaehkäistä ja hoitaa terveydelle haitalliset vaikutukset”, jatkaa Karlsson.

PerioSafe-testi kertoo, milloin hoito on tarpeen

Testi on itsessään helppo, kivuton ja edullinen. ”Huomion-arvoista on se, että testin osoittamat kohonneet tulehdusarvot eivät aina johda suuriin toimenpiteisiin, vaan antavat yleensä ainoastaan syyn tehostaa puhdistusta. PerioSafe-testi antaa myös uusia mahdollisuuksia seurata hoidon tehoa. Näemme selvästi entsyymiarvojen kehittymisestä, toimiiko hoito vai ei. Testi toimii eräänlaisena tulehdusprosessin nopeusmittarina”, Karlsson sanoo.

”Meillä PlusTerveydessä onkin tavoitteena Suomen terveimmät suut”, Karlsson toteaa ja muistuttaa, että kyse ei ole pelkästä suunhoidosta. ”Mitä paremmin suuta on hoidettu, sitä paremmin voi koko keho.”

Miksi PerioSafe-testaus kannattaa?

Koska matala-asteinenkin suun tulehdus vaikuttaa heikentävästi:

• koko kehon yleisterveyteen
• suorituskykyyn
• hedelmällisyyteen
• diabeteksen, reuman sekä sydän- ja verisuonitautien hoitotulokseen
• hampaiden kiinnityskudoksiin

Kun tiedät suusi tilanteen, voit henkilökohtaisella hoito-ohjelmalla ennaltaehkäistä ja hoitaa terveydelle haitalliset vaikutukset.

Lisätietoja:
www.plusterveys.fi/periosafe